top of page
  • Maria

Kilpirauhasen liikatoiminta

Päivitetty: 22. tammik.

Tiesitkö, että kilpirauhashormonit säätelevät keskeisiä elintoimintoja kaikissa soluissamme ja vastaavat aineenvaihdunnan nopeudesta?


Sairastumiseen on perinnöllinen taipumus, mutta sen laukaisevia tekijöitä ei varmuudella tunneta.


Liikatoimintaan sairastutaan yleisimmin 30–40 vuoden iässä, mutta se voi ilmaantua muunkin ikäisillä. Sairaus on yleisempi naisilla. (Lähde: Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi,

Lääkärikirja Duodecim 14.2.2021 Sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki)


Tässä blogirkijoituksessa käsitellään kahden blogikirjoituksen verran aihetta, koska olen joutunut etsimää tietoa, sillä, kun 3- vuotias tyttäreni sairastui kilpirauhasen liikatoimintaan marraskuussa 2022, niin kävi samalla tavalla, kuin Islan sydänvian kanssa viime vuonna eli sairaalasta ei mitään paperia tai vihkoa saanut, josta olisi perus asiat olleet luettavissa.

Kuitenkin on suurista asioista kyse niin potilaalle ja vanhemmille, kun lapsi sairastuu. Tällöin ei pelkkä small talk ihan riittäne ja naureskelu.

Tämän pohjalta syntyi siis tämä kirjoitus, johon olen käyttänyt useita lähteitä kirjoja myöden.




Kilpirauhashormonit vaikuttavat lähes jokaiseen soluun


Kilpirauhashormonit vaikuttavat lähes jokaiseen soluun säädellen keskeisiä elintoimintoja kuten kasvua, kehitystä, energia-aineenvaihduntaa, lämmön tuotantoa, verenkiertoa ja lisääntymistä. (Basedowin tauti voi aiheuttaa hoitamattomana myös lapsettomuutta.)


Kilpirauhashormoneilla on myös tärkeitä vaikutuksia sokeri-, valkuaisaine- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä vitamiinien hyväksikäyttöön.

Kilpirauhashormonit vaikuttavat myös lihasten toimintaan, luustoon ja kolesterolitasoihin.


Liiallinen kilpirauhashormonipitoisuus (kilpirauhasen liikatoiminta) elimistössä lisää hajottavaa eli katabolista vaikutusta. Tällöin elimistö heikkenee ja haurastuu ennen aikojaan. (Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)



Kilpirauhasen liikatoiminnan oireita ovat mm.


- hermostuneisuus, vapina ja levottomuus

- keskittymisvaikeudet

- pituuskasvun kiihtyminen ja samanaikainen laihtuminen (Esimerkiksi oma tyttöni pituuskasvu ja paino ovat ennen diagnoosia menneet sekaisin puolitoista vuotta ja viimeisen 4kk pituutta on tullut 6cm. Tähän ei ole aiemmin kiinnitetty huomiota, kun vasta verikokeiden jälkeen on katsottu pituus ja painokäyrää pitkältä väliltä.)

- lämmin ja kostea iho (tämä alkoi pitkiä aikoja sitten ja pää on ollut hiestä märkä)

- nopea syke, (sydän hakkaa vauhtikestävyysrajalla jopa nukkuessa. Tästä mainitsin aiemmin lääkärillä, mutta siitä ei ole Omakantaan mitään kirjoitettu ja se kuitattiin lapsellani jännityksen piikkiin) korkea verenpaine ja väsyminen fyysisessä rasituksessa.

- vilkas suolen toiminta (Koska lapsi ei ole kärsinyt ummetuksesta, tähän reagoitu muuten, kuin kyseessä hyvä aineenvaihdunta.)

- kilpirauhanen on yleensä suurentunut ja silmissä voi olla esiin pullistumista (eksoftalmus). (Lapsellani kilpirauhanen on kasvanut leveys suunnassa. Ihmettelinkin aiemmin, miksi kurkku on herkkä. Pusero ei saa koskettaa kaulaa. Kypärämyssyä ei voi käyttää tai takkia laittaa niin, että vetoketju menee ihan ylös.)


Alla kuvassa vasemmalla on kilpirauhasen vajaatoimintaa kuvaava puoli ja oikealla liikatoiminta oireet lyhyesti.



Diagnoosi varmistetaan määrittämällä veren tyreotropiinipitoisuus


Diagnoosi varmistetaan määrittämällä veren tyreotropiinipitoisuus (TSH), joka on aina hyvin pieni (usein alle mittausalueen alarajan) ja vapaan tyroksiinin (T4v) sekä trijodityroniinin (T3v) pitoisuudet, jotka ovat suuret.


Viitearvot ovat T4V:llä 9–19 pmol/l, P -T3-V

2,6 - 6,3 pmol/L

ja TSH:llä 0,5–3,6 mUl/l. T4V:n arvo nousee liikatoiminnassa. TSH puolestaan laskee jopa alle mitattavuuden, ja sen alaraja on 0,5.


(Tyttärelläni arvot olivat alussa, sellaiset, että T4v oli 67, T3v 30 ja TSH vakiona edelleen 0,01. Verikokeita on otettu 4 kertaa viime kuussa ja kilpirauhas ja sydänlääkettä muokattu tulosten mukaan.

Tällä hetkellä kilppari lääkettä otetaan aamulla suurempi määrä mitä illalla, sydänlääkettä 3x päivässä 8h välein.)


Kilpirauhasen toimintaa kiihdyttäviä vasta-aineita, joita voidaan mitata veriseerumista.


Ultraäänitutkimuksella saadaan hyvä kuva kilpirauhasen koosta, rakenteesta ja

mahdollisista kyhmyistä. (Lähde: KILPIRAUHASEN LIIKATOIMINTA ELI HYPERTYREOOSI

Tietoa potilaalle ja vanhemmille Harri Niinikoski ja Kirsti Näntö-Salonen TYKS)




Aktiivinen aineenvaihdunta kuluttaa kehossa vitamiineja ja hivenaineita


Vitamiinit, hivenaineet, antioksidantit ja muut ravintolisät ovatkin kilpirauhasen liikatoiminnassa tarpeellisia. Niillä voidaan vaikuttaa myös kilpirauhashäiriöiden taustalla oleviin tautiprosesseihin, erityisesti autoimmuunitulehdukseen.


Verestä tai virtsasta voidaan tarvittaessa mitata joidenkin vitamiinien, hivenaineiden ja muiden ravintotekijöiden pitoisuuksia. Tulosten perusteella voidaan laatia yksilöllinen hoito-ohjelma. (Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)


Lääketieteen lisensiaatti Essi Ryödi toteaa väitöstutkimuksessaan, että kilpirauhasen liikatoiminta lisää sydänsairauksien ja joidenkin syöpien riskiä siihen sairastuneilla jopa 20 vuoden ajan hoidon jälkeenkin terveisiin verrokkeihin nähden.

(Lähde: Kilpirauhasen liikatoiminta lisää sydän- ja syöpäsairauksien riskiä hyvästä hoidosta huolimatta Kustannus Oy Duodecim) Eli oletan, että hän tarkoittaa tällä remissiota? Koska autoimmuunisairaudet ovat koko loppuelämän mukana. Niihin ei ole parantavaa hoitoa. Monelle voi käydä myös niin, että kilpirauhasen liikatoiminta kääntyykin vajaatoiminnaksi ja sitten hoitoa ja lääkitystä fiilataan uudestaan. (Lue artikkeli Radiojodihoito lähes tuhosi Katja Svennevigin kilpirauhasen. Raju kilpirauhasen liikatoiminta kääntyi hankalaksi vajaatoiminnaksi. Elämä kulki kuin hidastetussa filmissä, ja Katja joutui taistelemaan hoidostaan)



Hermosto ja aivot


Kilpirauhashormonien erityksen säätelyyn osallistuvat aivoissa sijaitsevat umpieritteiset rauhaset hypotalamus ja aivolisäke erittämiensä hormonien välityksellä.


Kilpirauhanen, hypotalamus ja aivolisäke ovat umpieritteisiä eli endokriinisiä rauhasia.


Umpieritteisiä rauhasia ovat myös lisäkilpirauhaset sekä käpyrauhanen, kateenkorva, haiman umpieritteinen osa, lisämunuaiset sekä sukurauhaset, naisilla munasarjat ja miehillä kivekset.


Nämä kaikki umpieritteiset rauhaset työskentelevät yhdessä ja vaikuttavat toisiinsa. Siten ongelma yhdessä rauhasessa voi vaikuttaa muidenkin rauhasten toimintaan. (Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)



Kilpirauhashormonien erityksen säätelyyn osallistuvat aivoissa sijaitsevat umpieritteiset rauhaset hypotalamus ja aivolisäke erittämiensä hormonien välityksellä.



Toimintahäiriöt ja sairaudet


Ongelma voi olla itse kilpirauhasessa, aivoissa (hypothalamus tai aivolisäke) tai solutasolla.


Primaarisesta toimintahäiriöstä puhutaan silloin, kun ongelma on kilpirauhasessa.


Sentraalinen toimintahäiriö tarkoittaa, että ongelma on aivoissa.


Sentraaliset toimintahäiriöt ovat harvinaisempia.

Siksi oireita voi olla useiden eri elinten alueelta.

(Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)


Mikäli kilpirauhanen on suurentunut (struuma) tai siihen on ilmaantunut yksittäinen kyhmy, kaulaan tehdään ultraäänitutkimus.

Kilpirauhanen voi myös kasvaa kaulalla leveys suunnassa ja täten se ei erikseen kiinnitä huomiota kurkussa ulkopuolelta katsottuna.

Tyttärelläni juuri näin on käynyt ja ihmettelin aiemmin, miksi kurkku on kipeä ja siihen ei saa koskea edes puseron tai takin kaulus.



Ravinnossa olevat struumaa aiheuttavat aineet


Tällaisia ovat muun muassa kaalit, nauris, lanttu, maissi ja bataatti varsinkin raakoina sekä soija. Näitä kutsutaan goitrogeenisiksi eli struumaa aiheuttaviksi ruoka-aineiksi. Hormonituotannon vähentyminen johtaa TSH:n erityksen lisääntymiseen aivolisäkkeestä, mikä voi kasvattaa kilpirauhasen kokoa. Autoimmuunityreoidiittikin saattaa johtaa kilpirauhasen suurenemiseen.

Struumaan voi liittyä kilpirauhasen liika- tai vajaatoimintaa, mutta kilpirauhanen voi toimia normaalisti suurentuneenakin.


Vaikka kilpirauhanen toimisikin normaalisti, suurentuneena se voi painaa kaulalla, tuntua epämukavalta tai aiheuttaa nielemisvaikeuksia muun muassa. (Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)




Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttajana on useimmiten autoimmuunireaktio


Kilpirauhasen liikatoiminta on vajaatoimintaa harvinaisempi sairaus.


Nykyään tavallisin syy Suomessa on Basedowin tauti (USA:ssa ja Britanniassa Graves’ disease), jota meillä sairastaa noin 70% kaikista hypertyreoosipotilaista. Basedowin taudille tyypillistä on, että kilpirauhanen toimii liiallisesti ja on suurentunut. Basedowin tautiin liittyy usein silmäoireita, erityisesti silmien esiin työntymistä. Basedowin tauti on autoimmuunisairaus.

Tällöin keho ”hyökkää” omia kudoksiaan kohtaan. (Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)


Kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavia on Suomessa noin yksi prosentti aikuisväestöstä.

Lapsilla taasen kilpirauhen liikatoiminta on erittäin harvinaista ja eritoten taaperoikäisillä. Ilmaantuvuus ennen murrosikää on 0.1/100 000 vuositasolla ja 1-18-vuotiailla 1/100 000. Vuositasolla siis alle 4- vuotiaana hypertyreoosiin sairastuminen on siis erittäin harvinaista. (Lähde: Barnläkarföreningens sektion för barn endokrinologi och diabetes julkaisu, tieto saatu Harvinaiskeskus Noriolta sähköpostitse)


Sitten löysin myös PDF version verkkosivustolta, jonka on tehnyt Harri Niinikoski ja Kirsti Näntö-Salonen (TYKS) ja tässä kahden sivun mittaisessa dokumentissa kerrotaan taasen, että (Tietoa potilaalle ja vanhemmille, joka olisi hyvä antaa automaattisesti kaikissa sairaanhoitopiireissä potilaan vanhemmille.) hypertyreoosi on lapsilla harvinainen (esiintyvyys noin 1/10 000) ja ilmaantuu tavallisimmin murrosiän alussa. Tässä tietysti ei ole kerrottu, että minkä ikäisillä lapsilla tuo suhde 1/10 000 on.


Jos joku ihmettelee miksi nyt niin olen lukuja kaivellut, niin lapsen omalta lääkäriltä en saanut mitään spesifiä tietoa sairaudesta pienemmillä lapsilla ja verkkosivustoilla on myös eriäviä tilastoja aiheeseen liittyen. Varsinkin suomen kielisiltä sivuilta löytyy vähemmän tietoa, mitä englannin kielisiltä. Lisäksi suomenkielisiä vertaistuki sivustoja ei ole myöskään lasten vanhemmille, vaan olen löytänyt ulkomailta vertaistukea.



Kilpirauhasen liikatoiminnan hoito


Basedowin taudin, toksisen kyhmystruuman ja hyvänlaatuisen adenooma-kasvaimen hoitoon käytetään perinteisesti lääkehoitoa, radiojodihoitoa ja leikkausta. Hoidon valinta on aina yksilöllistä.

Lääkehoitona käytetään tyreostaatteja, joista Suomessa yleisimmin käytetty on karbimatsoli, kauppanimeltään Tyrazol.


Tyrazolin sivuvaikutuksena saattaa ilmetä valkosolujen katoaminen eli aina on mentävä päivystykseen, jos kuume nousee tai on kurkkukipua. Valkosolukatoon voi liittyä verenmyrkytys.


Tyreostaatit estävät jodin sitoutumista aminohappo tyrosiiniin, jolloin kilpirauhashormonien muodostus vähentyy. Nämä lääkkeet heikentävät immuunipuolustusta ja ovat siten hyödyllisiä autoimmuunisairauden hoidossa.

Lisäksi lääkehoitona käytetään usein beetasalpaajia, jotka auttavat varsin hyvin joihinkin hypertyreoosin oireisiin kuten sydämentykytykseen, vapinaan, hikoiluun, lihasheikkouteen ja hermostuneisuuteen.


Meillä 3- vuotiaalla beetasalpaajasta on ollut apua juuri siihen, että sydän lyö hitaammin. Aiemmin tytöllä sykkeet ovat olleet vauhtikestävyys rajoilla eli pahimmillaan177. Nyt syke on dropannut siihen 90-134 väliin vähän vajaassa kuukaudessa, kun lisättiin yksi sydänlääke lisää päivään taas. Mutta pienikin ponnistelu nostaa sykkeet hetkessä ylös.



Sydänlääkkeet ovat yleensä erillistilattavia


Islan synnynnäisen sydänvian vuoksi, onneksi sydänlääkkeet ovat entuudestaan tuttuja ja niiden anto, joten taaperolle lääkkeiden tilaus ja antaminen on jo tuttua.


Sydänlääkkeet ovat yleensä erillistilattavia, joten lääkkeet on tilattava viikkoa ennen apteekkiin. Jos Propanol pääsee loppumaan, niin sitten kurvataan sairaalaan lääkettä hakemaan, jos apteekkiin tilaus tulisi myöhässä. Viikonloppuisin ei valmisteta erillistilattavia lääkkeitä eli 7 vuorokauteen lasketaan vain arkipäivät.


Vaikka autoimmuunitautien kehittymiseen vaikuttaa perinnöllinen alttius, jolle emme voi mitään, on paljon muita asioita, joilla myös on merkitystä ja joihin voimme vaikuttaa. Tällaisia tekijöitä voidaan kartoittaa ja usein hoitaa. Näitä ovat huono ruokavalio, vitamiinien, hivenaineiden ja antioksidanttien puute, suolisto-ongelmat, allergiat ja yliherkkyydet, myrkyillä altistuminen, stressi ja hormonaalinen epätasapaino.

Sokeriaineenvaihdunnan häiriö sekä jatkuva stressi, jolloin elimistössä on liikaa kortisolia, voivat johtaa kilpirauhasen ongelmiin ja muihinkin hormonaalisiin epätasapainotiloihin. (Lähde: Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen)



Ja lopuksi


Pahinta, mitä kilpirauhassairaalle tai hänen vanhemmalleen voi näissä tilanteissa sanoa, on perinteinen tsemppilause: ”Kyllä sinä /hän piristyt/ piristyy, kun nyt lähtee vain liikkeelle!” Näin se ei valitettavasti tapahdu.

Kukaan ei sanoisi jalkansa katkaisseelle, että ”Kyllä se siitä, lähdet vain juoksemaan”. Sama koskee kilpirauhaspotilasta. Vaikka raajat toimisivatkin, kehon sisällä on käynnissä prosessi, joka estää tai ainakin merkittävästi hidastaa luontaista toimintaa.

Monet ovat kuvailleet tilaa seuraavilla ilmaisuilla: ”Aivan kuin olisi halvaantunut.”, ”Avosumu ei päästä liikkeelle, vaikka haluaisi ja pitäisi jaksaa yrittää ja touhuta”.

Oireisiin kuuluva aivosumu tuntuu siltä, kuin kyllä havaitsisi kaiken ympärillään tapahtuvan, mutta ei pystyisi ottamaan mistään otetta.

Miten kaiken mahdollisen ajan nukkuvaa voi siitä huolimatta väsyttää koko ajan? (Viite: Sekundakroppa — Elämäni kilpirauhas potilaana, 2019,

Roth Anne)


Ps. Niin ja kello on tänään kohta 10.30 ja taaperoni nukkuu edelleen, koska väsyttää. Nyt arki muokkautuu hänen vointinsa mukaan.




Lue lisää aiheesta:


Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi,

Lääkärikirja Duodecim 14.2.2021 Sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki


Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja kokonaisvaltainen hoito, 2016, Päivi Mäkeläinen


KILPIRAUHASEN LIIKATOIMINTA ELI HYPERTYREOOSI

Tietoa potilaalle ja vanhemmille Harri Niinikoski ja Kirsti Näntö-Salonen TYKS


Kilpirauhasen liikatoiminta lisää sydän- ja syöpäsairauksien riskiä hyvästä hoidosta huolimatta

Kustannus Oy Duodecim

Radiojodihoito lähes tuhosi Katja Svennevigin kilpirauhasen. Raju kilpirauhasen liikatoiminta kääntyi hankalaksi vajaatoiminnaksi. Elämä kulki kuin hidastetussa filmissä, ja Katja joutui taistelemaan hoidostaan


Sekundakroppa — Elämäni kilpirauhas potilaana, 2019, Roth Anne


Vertaistukea:

Loin ryhmän vanhemmille Facebookiin, tänne ovat kaikki vanhemmat tervetulleita oli lapsella mikä tahansa kilpirauhaseen liittyvä sairaus kyseessä. Vanhemmille vertaistukea - Lapsen kipirauhassairaudet


The British Thyroid Foundation (BTF) is a charity dedicated to providing information and support to people living with thyroid disorders across the UK. Sain kutsun heidän Facebook ryhmään, joka on suunnattu lasten vanhemmille. Sain 2:ssa minuutissa jo lisää vastauksia kysymyksiini ja heidän vertaustukisivu Facebookissa on ollut mahtava!


Kilpirauhasliitto Ry

Löytyy tietoa ja vertaistukea eritoten aikuisille sairastuneille.

Lääkkeiden erityiskorvaus




MARIA M


Bloggaajana toimii vähän yli 40- vuotias sydänlapsen äiti Maria, jolla on kolme lasta.

Yhdellä lapsellani on synnynnäinen sydänvika TGA (+VSD) sekä alhainen hemoglobiini tuo omat haasteensa. Keskimmäisellä lapsella on todettu Basedow, 3- vuotiaana, joka on harvinainen autoimmuunisairaus pienellä lapsella.


Arvokas erityislapsi blogin aihealueita ovat erityislapsiperheet,

hyvinvointi ja terveys, koska nämä liittyvät ja nivoutuvat yhteen.

Maria kirjoittaa blogia suurella sydämellä pohtien ja tuoden omia kokemuksiaan

myös aidosti esille.


Etsikö lisää tietoa tai vertaistukea?

Meidän perheemme elämästä jaan enemmän tietoa Instagramin puolella.



Arvokas erityislapsi yhteisö

sosiaalisessa mediassa:

Facebook

Instagram

481 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page